| Teollisuus | Vähittäismyynti | Rehu | Tietoa sokerista | Suomen Sokeri ja Nordic Sugar |
Kauden 2011/12 tuotantokausi Nordic Sugarin juurikastehtailla on päättynyt. Tuotettu sokerimäärä oli noin 1 050 000 tonnia (2010/11: 841 000 tonnia), mikä oli kaikkien aikojen ennätys. Hyvän tuloksen taustalla oli hyvä juurikassato ja tehokas tuotantokausi Nordic Sugarin Tanskan, Ruotsin, Suomen ja Liettuan tehtailla.
Toimitusjohtaja Thomas B. Olsen toteaa:
“Tämän vuoden juurikassato oli todella suuri. Kampanjan alussa ennustimme keskimääräistä parempaa tuotantoa, mutta lopullinen tulos ylittää odotuksemme. Tuskin minkään muiden peltokasvien sadot olivat syksyllä 2011 ennätyksellisiä, mutta kesän ja syksyn sääolosuhteet olivat lähes ihanteelliset sokerijuurikkaalle.”
“Iso juurikassato ei kuitenkaan yksin takaa hyvää tulosta. Tehtaamme ovat suoriutuneet käyntikaudesta onnistuneesti huolimatta siitä, että käsitelty juurikasmäärä on ollut poikkeuksellisen suuri. Päättynyt kampanja onkin ollut kaikissa suhteissa onnistunut.”
Nordic Sugarin tuotteet toimitetaan pääasiassa Pohjoismaiden ja Baltian markkinoille. Elintarviketeollisuudelle toimitettavan sokerin EU-kiintiö on pysynyt entisenä, mutta ennätyssuuri sokerituotanto on mahdollistanut Nordic Sugaria laajentamaan vientiään EU:n ulkopuolelle.
”Meille tämä on tietenkin hyvin positiivinen tilanne. Päämarkkina-alueemme kysyntä on vakaa, ja maailmanmarkkinahinnat ovat normaalia korkeammat.”
Lisätietoja:
Thomas B. Olsen, toimitusjohtaja, Nordic Sugar A/S, puh. +45 3266 2500, or
Dorthe Lindgreen, viestintäpäällikkö, Nordic Sugar A/S, puh. +45 3266 2588 / +45 4011 6695